Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoitotakuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoitotakuu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Vaihtoehtoisia reittejä suomalaisten lamasta irrottautumiseen

E71_24.10.2009_Sotkamo 111Vaihtoehtoisten reittien etsiminen on nyt tarpeen. Keväällä 2007 maailma näytti kovin erilaiselta kuin nyt. Laman alkua aavisteltiin, mutta politiikan ja talouden perusjengi oletti, että Suomi selviää maailmanlaajuisesta lamasta kuin kuuluisa Kalevia Sorsan koira "veräjästä”.

Suomalainen suunnitelmatalous oli vielä tuolloin voimissaan. Hallitus rakensi verotus- ja tukipäätöksistä himmelin, josta kukaan ei ottanut selvää. Kepu heitti almuja metsänomistajille ja Kokoomus palkitsi hyvätuloisia veronalennuksilla.

Helsingin kaupungin sosiaalijohtaja tilasi työhuoneeseensa vajaan sadantuhannen euron huonekalut konsultoituaan ensin aiheesta PR-toimistoa. Sama virkamies teetti aiemmin vanhoilla kavereillaan sadankahdenkymmenen tuhannen euron tutkimuksen kerjäläisten tilanteesta.

HUS on yli kahdenkymmenen uusmaalaisen kunnan , yli 20 sairaalan ja yli 21 000 työntekijän yhteenliittymä, joka perustettiin vuonna 2000. Mukana on toki myös Itä-Uusimaa, joka lopetetaan. Megalaitoksen toimitusjohtaja yritti ajaa organisaatioon tehokkuusajattelua, sillä seurauksella, että hän sai lähteä toisiin tehtäviin.

HUS on esimerkki suomalaisen terveydenhoidon suuryksiköiden johtamisen ja ohjauksen mahdottomuudesta. Mihin tarvitaan 20 keskussairaalaa, kun Suomi tulisi hyvin toimeen viidellä? Vastausta pitänee hakea aluepoliittisilta asiantuntijoilta.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Mediuutiset: Hoitojonojen lyhentyminen hidastui

Mediuutisten Mika Peltola kirjoitti artikkelin "Hoitojonojen lyhentyminen hidastui 26.6.2006, 10:05. Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Kuka tietää? Kiinnitin huomiota tähän kommenttiin:

Ongelmallisimmat erikoisalat ovat kuulon huolto, ortopedia, käsikirurgia ja plastiikkakirurgia.
Tämä kertoo, että diagnostiikan nopeuttaminen ratkaisee osan ongelmasta. Rannekanavaoireyhtymän nopeutunut diagnostiikasta britit ovat kirjoittaneet mielenkiintoisia laskelmia rannekanavaoirehtymän kustannussäästöstä, jotka löytyvät klikkaamalla tätä pdf:ää. Veijo Lesonen kirjoitti Policy Exchange'sta näin:

Huomenta Helge, tämmöisen sivuston pitäjä oli ottanut tässä aikaisemmin yhteyttä meidän Leciesterin kollegoihin. Katso tuo pdf 6/30/2008 ja siellä sivulla 7 mm. Mediracerista.

http://www.policyexchange.org.uk/Issues/Health.aspx

Publications on Health Issues

Publication Date
6/30/2008
All Change Please
Download PDF

t. Veijo

Mediuutiset: Hoitojonojen lyhentyminen hidastui: [Mika Peltotalo 26.6.2006, 10:05]

STM:n mukaan sairaaloiden yli kuuden kuukauden mittaiset hoitojonot lyhenivät yli 7 000 potilaan verran alkuvuonna (2006). Vuodenvaihteen runsaan 20 000:n potilaan jono väheni yli 35 prosenttia vajaaseen 13 000:een.

Kun hoitotakuu tuli voimaan maaliskuussa 2005, hoitojonoissa oli 35 000 ihmistä, joista suurin osa odotti tekonivel- tai kaihileikkausta.

Hoitotakuu vaatii, että potilaan
on päästävä erikoissairaanhoitoon kuudessa kuukaudessa lähetteen saapumisesta.

Ongelmallisimmat erikoisalat ovat kuulon huolto, ortopedia, käsikirurgia ja plastiikkakirurgia.

Sosiaali- ja terveysministeriö selvitti erikoissairaanhoidon hoitoon pääsyä sairaanhoitopiireille suunnatulla kyselyllä kolmannen kerran.

Jonojen lyhenemisvauhti hidastui

Yli puoli vuotta hoitoa jonottaneiden määrä on vähentynyt, mutta jonojen lyhentymisvauhti on hidastunut. Noin puolet yli puoli vuotta hoitoa jonottaneista jonottaa sellaista hoitoa, jota ei ole tarjolla riittävästi ostamallakaan."
  • STM = Sosiaali- ja terveysministeriö
  • Lähde: Mediuutiset 26.6.2006