Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsikirurgia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsikirurgia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Käsikirurgit ja Mediracer Kalastajatorpalla



Terveisiä Helsingistä. Yli kaksisataa pohjoismaalaista ja kansainvälistä käsikirurgia ja –terapeuttia osallistui viime viikolla Kalastajatorpalla Scandinavian Hand Surgery Days tapahtumaan. Suomalaisia käsikirurgeja oli paikanpäällä viitisenkymmentä eli suurin osa alan ammattilaisista.

Toivon Pasilta osallistujalistan maapostissa, jotta voin tarkemmin kertoa, kuka tuli ja mistä.

Kuvassa tuotepäällikkö Pasi Karsikas valmistautuu asiakkaan rannekanavaoireen mittaukseen. Myyntijohtaja Seppo Nevalainen kyselee kuulumisia.

Jatkan SSSH-kertomustani uusilla kuvilla ja kertomuksilla. Sain tänään Veijo Lesoselta uusia digikuvia, jotka innoittavat kirjoittamaan seuraavista teemoista:

1. Mitä Mediracer Oy tekee Britanniassa
2. Mitä Mediracer Oy tekee Ruotsissa
3. Ajatuksia Amerikan valloituksesta
4. One Stop Clinic –konseptin tulevaisuudesta

torstai 4. syyskuuta 2008

Pohjoismaiset käsikirurgit Kalastajatorpalla

Pitääkö RKO eli rannekanavaoireyhtymä tutkia Mediracerilla vai jääkaapin kokoisella ENMG-laitteistolla? Keskustelimme aiheesta Kalastajatorpalla 4.9.2008.

Pohjoismaiset käsikirurgiapäivät järjestettiin tällä kertaa Suomessa. Kalastajatorpalle oli tullut parisensataa alan ammattilaista. Lisäksi näyttelytilassa oli esillä kymmenien erikoisyritysten tuotteita.

Keskustelimme Mediracerin tulevista toimenpiteistä Euroopassa. Käsittelimme ”yhden pysähdyksen kliniikka” –mallia käsikirurgien kanssa.

Yhden pysähdyksen klinikalle löytyy asiantuntijapiireissä kannatusta. Käsikirurgien lisäksi tarvitaan myös johtavien terveyskeskuslääkäreiden tuki.

Paras malli toteutuu, kun rannekanavaoireyhtymän diagnostiikka viedään lähelle potilasta. Vain sellaiset tapaukset, jolloin lähettävällä lääkärillä ei ole Mediracer-testiä, tehdään se käsikirurgisella osastolla ennen leikkausta.

Läpimenoaikojen nopeuttaminen onnistuisi "One Stop Clinic" -mallilla, mutta aiheesta pitää meillä puhua paljon nykyistä enemmän. Terveystaloustieteestä löytyy tämän muutoksen läpivientiin vetoapua.

Britanniassa leikkauksen voi suoritta erikoiskoulutettu sairaanhoitaja lääkärin valvonnassa. Miten paljon lobbaamista tämän mallin hyväksyminen maassamme edelyttäisi?

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Scandinavian käsikirurgikongressi 3-5.9, Kalastajatorppa


Näytä suurempi kartta

Sopisiko sinulle tavata meitä ja käväistä standillä haastattelemassa etc.

Kirjoitan aiheesta tarkemmin seuraavassa postissa.

Alla olevan linkin kautta lisätietoja kongressista:

http://www.congreszon.fi/sssh08

Terveisin Seppo

Seppo Nevalainen
Sales Director
Mediracer Ltd.
Teknologiabulevardi 3-5
01530 Vantaa
Mobile: +358 40 5018875
http://www.mediracer.com

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Mediuutiset: Hoitojonojen lyhentyminen hidastui

Mediuutisten Mika Peltola kirjoitti artikkelin "Hoitojonojen lyhentyminen hidastui 26.6.2006, 10:05. Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Kuka tietää? Kiinnitin huomiota tähän kommenttiin:

Ongelmallisimmat erikoisalat ovat kuulon huolto, ortopedia, käsikirurgia ja plastiikkakirurgia.
Tämä kertoo, että diagnostiikan nopeuttaminen ratkaisee osan ongelmasta. Rannekanavaoireyhtymän nopeutunut diagnostiikasta britit ovat kirjoittaneet mielenkiintoisia laskelmia rannekanavaoirehtymän kustannussäästöstä, jotka löytyvät klikkaamalla tätä pdf:ää. Veijo Lesonen kirjoitti Policy Exchange'sta näin:

Huomenta Helge, tämmöisen sivuston pitäjä oli ottanut tässä aikaisemmin yhteyttä meidän Leciesterin kollegoihin. Katso tuo pdf 6/30/2008 ja siellä sivulla 7 mm. Mediracerista.

http://www.policyexchange.org.uk/Issues/Health.aspx

Publications on Health Issues

Publication Date
6/30/2008
All Change Please
Download PDF

t. Veijo

Mediuutiset: Hoitojonojen lyhentyminen hidastui: [Mika Peltotalo 26.6.2006, 10:05]

STM:n mukaan sairaaloiden yli kuuden kuukauden mittaiset hoitojonot lyhenivät yli 7 000 potilaan verran alkuvuonna (2006). Vuodenvaihteen runsaan 20 000:n potilaan jono väheni yli 35 prosenttia vajaaseen 13 000:een.

Kun hoitotakuu tuli voimaan maaliskuussa 2005, hoitojonoissa oli 35 000 ihmistä, joista suurin osa odotti tekonivel- tai kaihileikkausta.

Hoitotakuu vaatii, että potilaan
on päästävä erikoissairaanhoitoon kuudessa kuukaudessa lähetteen saapumisesta.

Ongelmallisimmat erikoisalat ovat kuulon huolto, ortopedia, käsikirurgia ja plastiikkakirurgia.

Sosiaali- ja terveysministeriö selvitti erikoissairaanhoidon hoitoon pääsyä sairaanhoitopiireille suunnatulla kyselyllä kolmannen kerran.

Jonojen lyhenemisvauhti hidastui

Yli puoli vuotta hoitoa jonottaneiden määrä on vähentynyt, mutta jonojen lyhentymisvauhti on hidastunut. Noin puolet yli puoli vuotta hoitoa jonottaneista jonottaa sellaista hoitoa, jota ei ole tarjolla riittävästi ostamallakaan."
  • STM = Sosiaali- ja terveysministeriö
  • Lähde: Mediuutiset 26.6.2006

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Meillä on viestintäongelma!

Keskustelimme tänään Seppo Nevalaisen kanssa Mediracerin mahdollistamasta nopeutetusta hoitoketjusta, joka on viety käytäntöön Britanniassa.

"Mediracer on avainkomponentti kuviossa, jossa yliopistollinen tutkimus ja hoito siirretään terveyskeskustasolle", myyntijohtaja Nevalainen toteaa.

Ongelman on kuitenkin useissa maissa RKO-tutkimuksen ja leikkaushoidon välinen jäykkyys. RKO:sta kärsivät potilaat joutuvat ensin odottamaan ENMG-tutkimukseen pääsy ja sen jälkeen alkaa toinen odotus rannekanavan leikkaukseen.

"Ratkaisuna One Stop Clinic on erittäin elegantti. Potilas käy tutkimuksissa lähiklinikalla perjantaina ja diagnoosin jälkeen leikkaus voidaan aikatauluttaa vaikkapa seuraavan viikon alkuun", Nevalainen jatkaa.

Meillä ilmeisesti ei voi mennä siihen, että erikoissairaanhoitaja tekisi RKO-leikkauksen?

"Helge, sitä valmiutta meillä ei vielä ole. Mutta tämän toimintamallin voisi kuitenkin sijoittaa 'matkalaukkuun' ja viedä maakuntiin tai lähelle potilaita", Seppo Nevalainen sanoo.

Diagnostiikka ja leikkaus samassa pisteessä. Koulutettu työterveyshoitaja tekee tutkimukset ja leikkaukset suoritetaan ohjelmoidusti niin, että leikkaava lääkäri hoitaa vaikkapa kahdeksan potilasta päivässä.

"Juuri niin toimitaan One Stop Clinicissä. Yksityisvastaanottona se on varsin tuottoisaa toimintaa, mutta tärkein kustannushyöty One Stopissa on potilaan vaivan ja heikentyneen elämänhallinnan nopea poistaminen."

Suomessa potilaiden jonotusajat ovat 300 000 työpäivää. Laskeskelimme, että 100 000 potilaan poistaminen jonoista säästäisi yhteiskunnan varoja useita miljoonia euroja. Teemme tästä tarkempia laskelmia ja julkaisemme lähiaikoina numeroita lukijoittemme arvioitavaksi.

"Miten saamme tämän viestin perille päättäjille?" Nevalainen summaa.

Tarvitsemme kannanottoja terveydenhuollon päättäjiltä, kunnallispoliitikoilta, RKO-ammattilaisilta, työterveyshuollon kehittäjiltä jne. Näistä asioista ei välttämättä ole käyty laajaa keskustelua.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Onko käsikirurgia pullonkaula?

Keskustelin eilen chatissa tukholmalaisen linja-autonkuljettajan kanssa, jolla oli lähete käsikirurgille. Ongelmana oli rannekanavaleikkauksen odotusajan pituus. Hän kysyi, löytyisikö vaihtoehtoja jonojen ohittamiseksi?

Mediracer Oy on Britanniassa yhdessä Blue Sky Orthopedicsin kanssa kehittänyt ns. One Stop Clinic -toimintamallia, jossa diagnoosi ja leikkaus suoritetaan samassa pisteessä. Britit ovat satsanneet kunnolla hoitoketjuun jonojen lyhentämiseksi.

Olen kirjoittanut Mediracerista keinona lyhentää RKO:n tutkimusjonoja, kun laitteita on maantieteellisesti lähempänä potilaita ja tutkimuskustannukset alenevat. Mutta, miten nopeasti leikattavat potilaat pääsevät meillä käsikirurgin vastaanotolle?

Mitä mieltä olette tämän pullonkaulan vaikutuksesta sairaslomalla olemisen pituuteen. Jos ENMG-tutkimukseen pääseminen voi kestää useita kuukausia ja tämän päälle tulee leikkausjonossa oleminen niin, miten pitkäksi tämä tutkimus-leikkaus-kuntoutusvaihe lopulta muodostuu?

Riittääkö kuusi kuukautta? Olisiko brittien kehittämästä maalista hyötyä myös meillä?

"The British-Finnish CTS-collaboration has produced excellent results. As you know, princess Anne from the Royal family visited the 'CTS One-Stop Clinic' run by Blue Sky Orthopedic. Their service has received high-profile attention for an innovative approach including nerve conduct testing and surgery at the same clinic. But we as an organization have tons of work to do to get this message to general practitioners, hospital and health care administrators and occupational health service providers," Seppo Nevalainen explains.

Princess Anne and Handsurgery in Leicester



Princess Anne visiting the Leicester Hospital and following hand surgery performed by Malcolm Clarke.

keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Onko Kouvolassa Karpaalitunneleita?

Maakuntakierrokseni jatkuu. Iskin silmäni Kymen Sanomat lehteen, 18. helmikuuta 2008, joka kertoi Kouvolan Sanomien toimittaja Irma Jäppisen valinnasta Kymenlaakson vuoden toimittajaksi. Tänä vuonna 75 vuotta täyttävä sanomalehtimiesyhdistys valitsi Vuoden journalistin nyt ensimmäistä kertaa.

Irja Jäppinen on työskennellyt Kouvolan Sanomien toimittajan vuoden 1987 alusta. Hän on uutistoimittaja, jonka erikoisalaa ovat terveys-, sosiaali- ja koulutusasiat. Lukijat tuntevat hänet paitsi asiantuntevana ja sujuvakielisenä uutisten kirjoittajana myös napakasti kantaa ottavana kolumnistina ja järkähtämättömänä pienen ihmisen ja oikeudenmukaisuuden puolustajana.

Itse hän sanoo pitävänsä tavoitteena pystyä kääntämään ymmärrettävälle suomen kielelle vaikeimmatkin asiat ja kapulakielisimmät virkamieslausunnot. Uutinen on nappisuoritus, kun lukija ymmärtää sen sisällön tekstin kerran luettuaan.

Hyvä on, sain tikusta asian. "On ollut älyttömän hienoa päästä esimerkiksi tutustumaan päihderiippuvaisia hoitavaan Syväpuro-yhteisöön ja siellä asuviin, enkä koskaan unohda Sammalsuon kaatopaikkaa ja sen asukkaita", Irma Jäppinen kertoo.

Miten Kouvolassa toimii rannekanavaoireyhtymän tutkimus ja leikkaushoito? Aihe tuntuu ensin pieneltä, mutta Helsinkiin suhteutettuna Kouvolan seudulta pitäisi löytyä 16 000 RKO:sta kärsivää ja sairastuneita 38 naista ja 18 miestä.

Toimittajat tekevät paljon päätetyötä. Kouvolassa on paljon palvelualojen työpaikkoja. Kokeillaan kepillä jäätä. Mitä rannekanavaoireyhtymistä tiedetään? Onko aiheesta tehty lehtijuttuja? Käytän Kouvolan Sanomat hakupalvelua. Mitä se tuottaa?

Hakusanat: rannekanavaoireyhtymä, RKO, käsikirurgia. Hakutulokset: Haetulle aiheelle ei löytynyt yhtään uutista!
Kouvola on Pohjois-Kymenlaakson alueellinen keskus, joka tarjoaa korkeatasoiset palvelut seudun 100 000 asukkaalle. Kouvolan oma asukasluku on noin 31 000. Miten RKO diagnostiikka on organisoitu? Miten nopeasti potilaat pääsevät ENMG tutkimuksiin? Onko tämän oireyhtymän seulontaa työterveyshuollon yhteydessä pohdittu? Ongelman nopea havaitseminen mahdollistaa konservatiivisen hoidon. Mediracer on palkittu työkalu, joka madaltaisi tutkimuskustannuksia ja nopeuttaisi tutkimuksiin pääsyä. RKO:n esiintymisestä on kirjoitettu muissa blogiposteissa. Olisiko tässä jutun juurta kirjoittajalle, joka osaisi tunkeutua erikoisen oireyhtymän saloihin? Tässä esimerkki siitä, miten YLE:n akuutti käsitteli RKO:ta ja kannettavaa Mediraceria.

Rannekanavaoireyhtymä (RKO) on työikäisen väestön kansainvälinen kansantauti. Kansainvälisissä epidemiologisissa tutkimuksissa rannekanavaoireyhtymän esiintyvyyden on todettu olevan miehillä 3 % ja naisilla 5 %. Tiedetään myös, että RKO:n tyyppisiä käsioireita eli käsien puutumista, tikustelua, kipua, voimattomuutta tai kömpelyyttä potee 15 % väestöstä! Pelkästään Helsingissä tällaisista oireista kärsii 80 000 asukasta. RKO:ään sairastuu vuosittain 190 naista ja 90 miestä / 100 000 asukasta kohden eli noin kolme promille väestöstä.


Kouvolan kaupunki, Valkealan kunta, Kuusankosken kaupunki, Jaalan kunta ja Anjalankosken kaupunki muodostavat Kouvolan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän, jonka tehtävänä on tarjota kuntayhtymän alueen väestölle kansanterveyslain ja eräiden muiden lakien edellyttämiä terveyden- ja sairaanhoitopalveluja, sekä huolehtia elinympäristön terveydellisten olojen valvonnasta.


Lääkäreiden ajanvarausvastaanotot. Kouvola on jaettu alueittain kolmeen terveysasemaan, jotka edelleen on jaettu lääkäreiden alueiksi siten, että kaikilla kouvolalaisilla on terveyskeskuksessa hoitava lääkäri. Jokaisella alueella toimii aluesairaanhoitaja. Vastaanotoilla annetaan yleislääkäritasoisia terveyden- ja sairaanhoitopalveluja. Ajantilaus on välttämätön.

Terveyskeskuksen työterveyshuolto on neljäs väestövastuuyksikkö, joka vastaa huollossaan olevien työpaikkojen työntekijöiden lakisääteisestä työterveyshuollosta sekä heidän väestövastuusairaanhoidostaan, jolloin työntekijän työpaikan työterveyslääkäri on hoitava lääkäri.

Ajantilaus ma-to 8-15 sekä pe 8-13

Kouvola A-alue puh. 8858 238 (entinen eteläinen alue ja osa läntisestä alueesta) Kouvola B-alue puh. 8858 235 (entinen itäinen alue ja osa läntisestä alueesta) Kouvola C-alue puh. 8858 337 (entinen pohjoinen alue) Työterveysasema puh. 8858 290

Kouvolan Sanomien toimitus on avoinna arkisin klo 9-23, lauantaisin klo 12-23 ja sunnuntaisin klo 15.30-23. Toimitus ottaa mielellään vastaan juttuvinkkejä ja palautetta lukijoiltaan.
Uutispäälliköt klo 9-17 puh. (05) 2800 4301
Toimitussihteerit iltaisin puh. (05) 2800 4311

Kouvolan Sanomien vaihde
puh. (05) 280014
Fax (05) 2800 4706
Postiosoite: PL 40, 45101 Kouvola
Käyntiosoite: Lehtikaari 1, Korjalan kaupunginosa
Sähköposti: toimitus@kouvolansanomat.fi

Lehdentekijöillä on sähköpostiosoite muotoa etunimi.sukunimi@kouvolansanomat.fi


---

Irma Jäppinen ja Kouvolan Sanomat toimitus, alla olevan linkin kautta avautuu juttuvinkki RKO:sta = Rannekakanvaoireyhtymistä. Aiheen taustalla on suomalainen innovaatio, UK:ssa palkittu kannettava laite, jonka soisi yleistyvän. Bloggaan aiheesta terveystalouden näkökulmasta. Sain idean postaukseeni Kymen Sanomat jutusta ”Tunnusts hyvin tehdystä työstä”. Yritämme osaltamme tehdä uutta diagnostista menetelmää tunnetuksi suomen, ruotsin ja englannin kelisten blogien avulla.

http://point-of-care.blogspot.com/2008/02/onko-kouvolassa-karpaalitunneleita.html

Pohdimme blogeissamme mm. innovaatioiden kaupallistamisen hitautta. Terveydenhuollon kustannustehokkuuden parantamisesta puhutaan paljon. Ministerit ja virkamiehet etsivät kissoilla ja koirilla keinoja kustannusten alentamiseksi. Tarjoamme pientä pakettia, joka siirtää erikoislääkärin tutkimuspalvelun keskussairaalasta vaikkapa osaksi työterveyshoitajan työpaikkavierailua. Asiantuntijan diagnoosi tulee seuraavana päivänä lankoja pitkin (Telelääketiede).

Ongelman varhainen havaitseminen on tietenkin merkityksellistä potilaan kannalta. Monet kärsivät ongelmasta vuosia. Osaamme hakeutua silmä- tai hammaslääkäriin, mutta kuka keksii tykönänsä valita puhelinluettelosta NEUROFYSIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRIN, jos auton avaimet eivät pysy kädessä tai kännykän käyttö tuntuu perin kömpelöltä?

Rannekanavaoireyhtymä tuntuu eksoottiselta vaivalta, jonka oireista kärsii Kouvolan seudulla 16 000 ihmistä! Kaikki eivät hakeudu ajoissa hoitoon ja vuosittain sairastuneita 38 naista ja 18 miestä.


Tässä esimerkki Suomi 24 tuntia keskustelusta:

Vaivani alkoi jo viime kesän lopulla.
Nyt olen siinä pisteessä että oikea käsi menee yöllä tunnottomaksi. Ranteessa ja sormissa on välillä ihan kauhea särky sekä peukalo tuntuu jäykältä.
Nyt uutena oireena kipu tuntuu hartiassa ja kaulassa.
Oikean korvan yläpuolelta vihloo päätä sekä kaulaa. Kaula on vähän turvoksissa.
Yhtään ei rasitusta kestä ranne vaan alkaa heti särkemään.
Voisiko kyseessä olla pelkästään ranteessa olevan hermon puristustila vai jotain vakavampaa?
Onko muilla ollut samanlaisia oireita?
Auttakaa!!



keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Operatiiviset päivät 21.-23.11.2007 Helsingin Messukeskuksessa

Mediracer Oy osallistuu tähän tilaisuuteen. Raportoin tapahtumasta viimeistään 22.11.2007. Teen mahdollisesti myös audiotaltioinnin Medica 2007:stä ja keskustelemme EMG 1987 - 2007 tapahtumasta.

Helsinki 31.5.2007 | Suomen Kirurgiyhdistyksen ja Suomen Anestesiologiyhdistyksen Operatiiviset päivät 21.-23.11.2007 Helsingin Messukeskuksessa

Arvoisa näytteilleasettaja/ilmoittaja

Suomen Anestesiologiyhdistys ja Suomen Kirurgiyhdistys järjestävät yhdeksännen kerran marraskuussa Operatiiviset päivät Helsingin Messukeskuksessa. Viime vuonna tapahtumaan osallistui n. 1870 kävijää.

Yhdistysten 1700 jäsenestä mukana oli 1 600. Näyttelytilat ovat Hallissa 6 kongressisiiven läheisyydessä, missä varsinainen tieteellinen ohjelmakin järjestetään.

Näyttely 21.–23.11.2007

Operatiivisten päivien yhteydessä järjestetään kolmipäiväinen näyttely. Näyttelyn pystytyspäivä on tiistai 20.11. ja purku tapahtuu perjantaina näyttelyn sulkemisajan päätyttyä.

Tarjoamme näyttelytilaa 220 € / m². Minimiosaston koko on 4 m² (2 x 2 ) 880 €. Kalusteet, sähkö, puhelin ym. tarvikkeet ja palvelut tilataan, hinnoitellaan ja laskutetaan sopimuksen mukaan erikseen Helsingin Messukeskuksesta.

Tänäkin vuonna on järjestetty kaikille kongressivieraille yhteinen Happy Hour –tilaisuus näyttelyalueelle torstaina 22.11. klo 17.00-18.00 kuohuviinitarjoilun merkeissä. Tilaisuus on sosiaalinen tapahtuma, mutta se tarjoaa mahdollisuuden lähestyä näyttelyä kiireettömissä olosuhteissa.

Näytteilleasettajien ja järjestäjien yhteinen ”palautepalaveri” toteutetaan ennen tämän Happy Hour – tilaisuuden alkua klo 16.15– 16.45 pienen tarjoilun merkeissä. Toivomme runsasta osanottoa ja paljon uusia ideoita seuraavien Operatiivisten päivien suunnitteluun.

Operatiivisten päivien ohjelmakirjan ilmoitustila

Tarjoamme mustavalkoista ilmoitustilaa Operatiivisten päivien näytteilleasettajille ja osanottajille jaettavassa abstraktikirjassa. Hinnat ja ilmoituspaikkojen varaukset oheisella ilmoittautumislomakkeella.

Suomen Anestesiologiyhdistyksen lehti Finnanest 4/2007 ilmestyy Operatiivisille päiville. Siihen tulevista ilmoitusasioista vastaa Juhani Haasio e-mail:juhani.haasio@hus.fi. Osanottajille jaettaviin kongressisalkkuihin on myös mahdollista toimittaa esitteitä, mainoksia tms.

Majoitustarjouksia: puhelin 2-h/huone 1-h/huone dead line
  • Holiday Inn Helsinki, Messuaukio 1 (09) 1509 6660 179 € 149 € 19.10.2007
  • Holiday Inn City Centre, Elielinaukio 5*) (09) 5425 5000 166 € 141 € 12.10.2007
  • Cumulus Olympia, Läntinen Brahenkatu 2*) (09) 69 151 127 € 102 € 12.10.2007
  • Cumulus Kaisaniemi, Kaisaniemenk.7*) (09) 172 881 156 € 131 € 12.10.2007
  • Hotelli Seurahuone, Kaivokatu 12*) (09) 69 141 166 € 141 € 12.10.2007
  • Crowne Plaza, Mannerheimintie 50*) (09) 2521 0000 166 € 141 € 12.10.2007
  • Sokos Hotel Pasila, Maistraatinportti 3 020 1234 600 160 € 114 € 19.10.2007
  • Sokos Hotel Vaakuna, Asema-aukio 2 020 1234 600 172 € 141 € 19.10.2007
Hinnat sisältävät aamiaisen, aamusaunan ja ALV:n

Jokainen varaa majoituksensa itse suoraan myyntipalvelusta tunnuksella: Operatiiviset päivät.

*) Varaukset www.hotellimaailma.fi tuotetunnuksella OPERA2007 12.10. mennessä

Parhain terveisin

Suomen Kirurgiyhdistyksen ja Suomen Anestesiologiyhdistyksen puolesta

Ullamaija Kirjonen
Juhani Haasio

Ullamaija Kirjonen, SKY:n toimistonhoitaja
Juhani Haasio, SAY:n näyttelyvastaava

puh (09) 393 0768, faksi (09) 393 0835 Töölön sairaala
e-mail:ullamaija.kirjonen@sky.fimnet.fi e-mail:juhani.haasio@hus
www.kirurgiyhdistys.fi www.say.fi