Näytetään tekstit, joissa on tunniste luovuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luovuus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Vaihtoehtoisia reittejä suomalaisten lamasta irrottautumiseen

E71_24.10.2009_Sotkamo 111Vaihtoehtoisten reittien etsiminen on nyt tarpeen. Keväällä 2007 maailma näytti kovin erilaiselta kuin nyt. Laman alkua aavisteltiin, mutta politiikan ja talouden perusjengi oletti, että Suomi selviää maailmanlaajuisesta lamasta kuin kuuluisa Kalevia Sorsan koira "veräjästä”.

Suomalainen suunnitelmatalous oli vielä tuolloin voimissaan. Hallitus rakensi verotus- ja tukipäätöksistä himmelin, josta kukaan ei ottanut selvää. Kepu heitti almuja metsänomistajille ja Kokoomus palkitsi hyvätuloisia veronalennuksilla.

Helsingin kaupungin sosiaalijohtaja tilasi työhuoneeseensa vajaan sadantuhannen euron huonekalut konsultoituaan ensin aiheesta PR-toimistoa. Sama virkamies teetti aiemmin vanhoilla kavereillaan sadankahdenkymmenen tuhannen euron tutkimuksen kerjäläisten tilanteesta.

HUS on yli kahdenkymmenen uusmaalaisen kunnan , yli 20 sairaalan ja yli 21 000 työntekijän yhteenliittymä, joka perustettiin vuonna 2000. Mukana on toki myös Itä-Uusimaa, joka lopetetaan. Megalaitoksen toimitusjohtaja yritti ajaa organisaatioon tehokkuusajattelua, sillä seurauksella, että hän sai lähteä toisiin tehtäviin.

HUS on esimerkki suomalaisen terveydenhoidon suuryksiköiden johtamisen ja ohjauksen mahdottomuudesta. Mihin tarvitaan 20 keskussairaalaa, kun Suomi tulisi hyvin toimeen viidellä? Vastausta pitänee hakea aluepoliittisilta asiantuntijoilta.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Kuuntelemme oppiaksemme luovuudesta

Kuva HelsingistäMitä hänen aivoissa tapahtuu, kun rautainen pallo lähtee liikkeelle? Tekijä oli erittäin nokkela. Hän villitsi.

  • He tekivät yhdessä villejä juttuja
  • Mobilet olivat mahtavia
  • He työskentelivät verstaassa
  • Välillä hän piirteli, piirsi kaikkea
  • Suhtautui ironisesti
  • Hän rakensi koneita tietyn suunnitelman mukaisesti
  • Koneen piti muistuttaa maailmaa
  • Hän oli tuntematon nimi
  • Yleisö innoitti, hän pani heille maailman pyörimään
  • Kuvatessasi toimit luojaa vastaan
  • Teosten kristallinkirkas ajatus
  • Luova hulluus metallisena teoksena
  • Älä etsi järkeä tai suunnitelmaa luovista teoksista
  • Mikä pienen miehen tarina tämä on?
  • Kirjassa dokumentoituna piirroksia ja kirjoituksia
  • Jotkut ovat analysoineet tarkkaan, mihin hän tähtäsi teoksillaan
  • Tulos heijasteli usein miljöötä, jossa hän syntyi
  • Epäonnistuneen koneen historia
  • Koneista ei enää ollut jäljellä mitään (rekonstruktiot tuotettiin; miten?)
  • Henrich Anton Müller
  • Rukousmylly oli yhden mobileteoksen nimi
  • Rakenne ja toiminnot ovat samat
  • Mahdottomat unelmat toteutuivat
  • Valokuvat kertoivat jotain
  • Kuvan saminen oli vaikeampaa
  • Turkikset puksuttivat
  • Onko tärkeää kertoa vanhoja juttuja?
  • Tajusiko saaneensa vaikutteita?
  • Taustojen käsittely
  • Hän teki hilyvyydestä filosofiaa
  • Raakataiteesta temmellyskenttä
  • Älyllinen kevytmielisyys
  • Häikäilemättömyys
  • Suljeetujen ovien takana r&d
  • Unelmat, fantasiat, taideokset
  • Vanhat rakennukset
  • Rationaaliset tilat
  • Huikeaa teleskopiaa
  • Olemme kadottaneet vapauden
  • Työpajoja ja kannustusta
  • Hallinta on kaikenkattavaa
  • Rajat stimuloivat ja provosoivat
  • On parasta ottaa kaikki irti
  • Filmi voi olla viimeinen!