Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keskussairaala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keskussairaala. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Vaihtoehtoisia reittejä suomalaisten lamasta irrottautumiseen

E71_24.10.2009_Sotkamo 111Vaihtoehtoisten reittien etsiminen on nyt tarpeen. Keväällä 2007 maailma näytti kovin erilaiselta kuin nyt. Laman alkua aavisteltiin, mutta politiikan ja talouden perusjengi oletti, että Suomi selviää maailmanlaajuisesta lamasta kuin kuuluisa Kalevia Sorsan koira "veräjästä”.

Suomalainen suunnitelmatalous oli vielä tuolloin voimissaan. Hallitus rakensi verotus- ja tukipäätöksistä himmelin, josta kukaan ei ottanut selvää. Kepu heitti almuja metsänomistajille ja Kokoomus palkitsi hyvätuloisia veronalennuksilla.

Helsingin kaupungin sosiaalijohtaja tilasi työhuoneeseensa vajaan sadantuhannen euron huonekalut konsultoituaan ensin aiheesta PR-toimistoa. Sama virkamies teetti aiemmin vanhoilla kavereillaan sadankahdenkymmenen tuhannen euron tutkimuksen kerjäläisten tilanteesta.

HUS on yli kahdenkymmenen uusmaalaisen kunnan , yli 20 sairaalan ja yli 21 000 työntekijän yhteenliittymä, joka perustettiin vuonna 2000. Mukana on toki myös Itä-Uusimaa, joka lopetetaan. Megalaitoksen toimitusjohtaja yritti ajaa organisaatioon tehokkuusajattelua, sillä seurauksella, että hän sai lähteä toisiin tehtäviin.

HUS on esimerkki suomalaisen terveydenhoidon suuryksiköiden johtamisen ja ohjauksen mahdottomuudesta. Mihin tarvitaan 20 keskussairaalaa, kun Suomi tulisi hyvin toimeen viidellä? Vastausta pitänee hakea aluepoliittisilta asiantuntijoilta.

perjantai 15. toukokuuta 2009



Videossa kerron Kotkan keskussairaalan sosiaali- ja terveydenhuollon keskuksen kehittämisympäristöstä. Kuvauksen tein 13.5.2009 Kotkassa puoli tuntia ennen Sometun alkamista.

- palvelujen keskittäminen
- vanhusten huolto, sairaanhoito, koulutus yhdessä paikassa
- logistiset edut
- ruoan tuotannon edut
- resurssien järkevä käyttö
- lyhyet siirtoajat

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Kotkan keskussairaala



Kotkan keskussairaala 13.05.2009. Kuvailen uutta hanketta, joka tässä vaiheessa on piirustuslaudalla. Poikkesin keskussairaalassa tänään. Mietin keskittämisen etuja ja haittoja.

Video katkeaa kesken lauseen, mutta tarkoituksenani ei ole tuottaa huippuvideotaidetta vaan dokumentoin arkisia havaintoja.

Lisätietoja saatte 050 309 2021 / Helge

lauantai 2. toukokuuta 2009

Sairaalapalvelukeskus Kotkan keskussairaalna alueelle


Kotkan kaupungin ja Kymenlaakson sairaanhoitopiirin virkamiesten ajatuksissa muhii suunnitelma keskussairaalamäelle tulevasta sosiaali-, perusterveydenhuolto-, ja erikoissairaanhoitopalveluiden keskittymästä, jolle ei löydy vertailukohdetta koko maasta.

Kaavoitusarkkitehti Jarkko Puro kehitteli ajatustaan terveysalan keskittymästä hyvinvointi- ja elämyspuistoineen diplomityössään vuonna 2006.

Toistaiseksi kaikki on vain virkamiesten ajatuksissa, kirjoittaa Kymen Sanomat

Sairaala-alueen mahdollisuuksia on kartoitettu. Puron visio on, että keskussairaalan koko laaja alue muodostaisi kolme erillistä kokonaisuutta, joista jokainen olisi toteutettavissa omana erillisenä projektinaan.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden keskittämisessä olennaista on palveluiden laadun parantaminen, ei säästöjen etsiminen, toteaa arkkitehti Jarkko Puro.

Hyvä Elämä keskustelua Qaikussa.