maanantai 21. huhtikuuta 2008

Mikä on rannekanavaoireyhtymä eli RKO?

Esa Jormakka Sairaala Botnia Oy:stä kirjoittaa: "Rannekanavaoireyhtymä on yleinen käden, hartian ja niskan kivun syy. Kyseessä on käden yleisin kiputila. Sen esiintyvyys on luokkaa 1-3% väestöstä. Sille on tyypillistä I-IV sormien tuntohäiriöt, tikuttelu, käden kömpelyys ja voimattomuus kiputuntemuksineen, joita voi esiintyä myös ylempänä kädessä aina kaulaan asti. Niska-hartiakipujen takana voi olla SCC. Syynä oireyhtymälle on ranteen medianushermon puristustila rannekanavan alueella. Tauti todetaan hermoratatutkimuksella eli ENMG:llä. Positiivisissa tapauksissa hoitona on leikkaus."

Löysin kirjoituksen varhain tänä aamuna, kun mietin, miten rannekanavaoireyhtymää voisi kuvata videolla. RKO ja SCC ovat melko tuntemattomia käsitteitä suuren yleisön keskuudessa. Aiheen popularisoiminen edistäisi ongelman varhaista diagnostisointia.

"Paikallispuudutuksessa tehtävä polikliininen leikkaus parantaa vaivan. Toimenpide kestää n. 20 min. ja potilas pääsee kotiin saattajan kanssa yleensä tunnin seurannan jälkeen. Leikkauksessa avataan pienestä kämmenen puolen viillosta rannekanavan yli kulkeva poikittainen tukiside, jolloin alla kulkeva medianushermo vapautuu puristuksesta. Töihin paluu onnistuu työstä riippuen 2-5 viikon kuluttua leikkauksesta. Oireet häviävät yleensä kuukaudessa hermon toivuttua puristustilasta", jatkaa Esa Jormakka krijoituksessaan


Nopeasti SCC tutkimukseen ja leikkaushoitoon. Sairaala Botnia ja Pohjois-Suomen EMG Laboratorio ovat yhdessä perustaneet poliklinikan, jonka tarkoituksena on nopeasti diagnosoida ja leikata vaivasta kärsivät potilaat. Ongelmaksi maan laajuisesti on muodostunut julkisen sektorin pitkät jonot tutkimuksiin ja hoitoihin. Koska kyseessä ei ole sinänsä vakava sairaus, joutuvat SCC-potilaat priorisoinnin vuoksi usein jonojen hännille odottelemaan tutkimusta ja toimenpidettä.

Miten jonoja voitaisiin lyhentää? Moni potilas joutuu odottamaan kuukausia pääsyä perinteiseen neurofysiologin suorittamaan ENMG-tutkimukseen.

Sairaala Botnia Oy ja Pohjois-Suomen EMG Laboratoriot Oy ovat yhdessä luoneet tuotteen, jonka avulla vaivasta kärsivät voidaan nopeasti tunnistaa kyselykaavakkeen avulla vaikkapa sairaanhoitajan toimesta. Jos kyselykaavakkeen tulos on positiivinen ja osoittaa rannekanavaoireyhtymän todennäköiseksi oireiden syyksi ja oireet ovat kestäneet riittävän kauan reagoimatta muihin hoitoihin, seuraa hermoratamittaus.

"Hermoratamittauksen suorittaminen Mediracerilla kestää 15 minuttia ja korkeintaan puoli tuntia", kertoo tuotepäällikkö Pasi Karsikas Mediracer Oy:stä.

Mittaukseen pääsee keskimäärin viikon sisällä ja jos mittaus todetaan positiiviseksi, ohjataan potilas suoraan Sairaala Botniaan leikkaukseen jonottamatta, kertoo EMG-Laboratorioiden ylilääkäri Veijo Lesonen. Leikkauksen suoritta polikliinisesti Botniassa työskentelevä käsikirurgi tai ortopedi. Kotiin potilas pääsee tunnin seurannan jälkeen.

Yhteistyötä terveyskeskusten kanssa. Rannekanavaoireyhtymän hoito pyritään toteuttamaan yhdessä kuntien ja terveyskeskusten kanssa. Terveyskeskuksille tarjotaan ”pakettia”, jolla kunta voi ostaa koko hoitoprosessin kiinteään hintaan. Uudella mallilla saavutetaan merkittäviä etuja potilaan ja kunnan kannalta. Taloudelliset säästöt tulevat olemaan merkittäviä. Saavutettuja hyötyjä:

  • Potilaan nopea hoitoon pääsy: Pääsääntöisesti leikkaus on suoritettu alle kahden viikon EMG ajan varaamisesta lukien. Pitkät jonotukset vältetään.

  • Kunnalle edullinen: Vältetään turhia jonotuksen aikaisia käyntejä terveyskeskuslääkärin vastaanotolla sairaslomien, kivun hoitojen ym. merkeissä.

  • Tyytyväinen potilas: Potilaan kannalta minimoidaan töistä poissaolo ja epämiellyttävä sairastaminen.

  • Yksinkertainen prosessi, josta tarvittaessa voi vastata terveydenhoitajakin: Kyselykaavakkeen avulla, jonka potilas täyttää esim. terveydenhoitajan opastuksella voidaan tunnistaa ne potilaat, joilla suurella todennäköisyydellä on SCC. Tällöin lääkäri tai terveydenhoitaja voi varata suoraan ajan hermoratatutkimukseen, josta potilas edelleen ohjataan tarvittaessa leikkauksen.
Tämä tuntuu järkevältä järjestelyltä. Järjestelyistä kuultaa ongelman kokonaisvaltainen hallinta. Ratkaisu pitää sisällään toiminnan järjestämisen kunnallisella tasolla.

Ei kommentteja: