Näytetään tekstit, joissa on tunniste sahateollisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sahateollisuus. Näytä kaikki tekstit
tiistai 6. syyskuuta 2016
Collumin sahan kokorunkomenetelmän esittely
Julkaistu 8.9.2015: A tour of our sawmill, located in Allendale, SC, showing how we turn southern yellow pine trees into lumber.
Kokorunkomenetelmä (tree-lenght method) on puunkorjuumenetelmä, jossa puun rungot katkotaan tilaajalle sopiviin mittoihin vasta välivarastolla tai sahalla tai muussa teollisuuslaitoksessa. Kokorunkomenetelmä on yleinen pohjoismaiden ulkopuolella.
Video on Collunin Alldendelen, Etelä-Karolina, sahalta. Menetelmä on yleinen muun muassa USA:n etelävaltioiden suursahoilla. Tavaralajimenetelmä tekee tuloaan pohjoisimmilla alueilla.
Liittyvät sanat: Puunkorjuumenetelmät (harvesting methods)
Tunnisteet:
kokorunko,
sahateollisuus,
tavaralajimenetelmä,
USA
Sijainti:
Allendale, SC 29810, USA
sunnuntai 28. elokuuta 2016
Puntaroimme sahateollisuuden kilpailukykyä
Sahateollisuudessa, jossa puuraaka-aineen hankintakustannukset muodostavat ylivoimaisesti suurimman yksittäisen kustannuserän, kilpailukyvyn kehitystä voidaan yksikertaisimmillaan arvioida pelkästään eri maissa maksettujen raakapuun yksikköhintojen kehityksen avulla.
Suomen sahateollisuuden kilpailukyvyn kehitystä voidaan parhaiten arvioida vertailemalla sitä suhteessa tärkeimpiin kilpakumppaneihin Ruotsiin ja Venäjään. Maat ovat globaalisti merkittäviä sahatavaran tuottajia, puuraaka-aine on laadultaan likimain verrannollista, viennin osuus sahatavaran loppukäytöstä on huomattava ja maiden sijainti suhteessa päävientimarkkinoihin on syrjäinen.
Vaikka sahatavaramarkkinoilla markkinaosuudet jakaantuvat eri tuottajamaiden kesken ja kilpailu vaihtelee markkina-alueittain, voidaan Ruotsia pitää tärkeimpänä kilpailijana Suomen sahateollisuudelle.
Venäjällä sahauksen kustannusrakenne poikkeaa Suomesta. Puukustannusten osuus Venäjällä on Suomea pienempi ja energia sekä työvoimakustannusten osuudet vastaavasti suuremmat. Viro on vertailussa mukana siksi, että valuuttakurssimuutokset heijastuvat siihen vastaavalla tavoin kuin Suomeen.
Venäjällä sahojen puunhankinta poikkeaa muista vertailussa mukana olevista maista. Sahat voivat hankkia puuta omilta vuokra-alueiltaan, osallistua pystyleimikoiden huutokauppoihin tai ostaa toimituspuuta esimerkiksi hakkuuyrityksiltä tai puun välittäjiltä. Valtiolle maksettava metsämaksu (”kantohinta”) on marginaalinen kustannuserä verrattuna puun korjuu- ja kuljetuskustannuksiin.
Viennin osalta kilpailukykyyn vaikuttavat valuuttakurssit. Euro on heikentynyt monien vientimaiden valuuttoihin nähden, mikä on helpottanut tukalaa tilannetta. Pahimpien kilpailijoiden suhteen tilanne ei ole kuitenkaan ollut Suomen viennille suotuisaa.
Erityisesti euro on vahvistunut Ruotsin kruunuun ja Venäjän ruplaan nähden, joten kilpailukyky näiden maiden suhteen on heikentynyt. Ruotsin kruunun ennustetaan hieman vahvistuvan tämän vuoden aikana.
Tunnisteet:
kantohinta,
puu,
sahateollisuus
Sijainti:
Suomi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)