tiistai 4. joulukuuta 2012

Tätä en pysty kevyesti ohittamaan

2011-09-01 20.52.00

Kävin tänään Sotkamon terveyskeskuksessa hammashoitajalla, joka poisti hammaskiveä, putsasi ja antoi ohjeita tulevaa varten. Kyselin huolestuneena, selviäänkö näillä ja miten kauan?

Hoitaja vastasi, että “hyvällä hoidolla hampaasi kestävät koko elinikäsi”. Huh! Ensin viesti tuntui helpottavalta. Muutaman silmänräpäyksen jälkeen ajattelin itsekseni, miten monta vuotta mahtaa olla jäljellä?

Osasiko hän ennustaa, milloin heitän lusikkani nurkkaan? No, hengitin syvään ja rauhoitun hetkeksi.

Havaittujen reikien paikkaukseen paneutuu yksityishammaslääkärimme Oulussa 17.12.2012. Samalla tuomme Mörkön ja Kassun (kissat) Sotkamoon joulunviettoon.

Paljonko minulla on vielä elinvuosia? Osasiko hammashoitaja lukea ikenistäni, että olen syönyt liikaa karkkia, juonut Coca-Colaa, massutellut munkkeja ja kermaleivoksia?

Tilastollisena mahdollisuutena on 20 – 30 vuotta, koska minulla ei ole mitään akuuttia sairautta, en ole koskaan polttanut ja alkoholia käytän mielestäni maltillisesti.

Vuoden 2006 allakasta löysin 17. huhtikuuta merkinnän: ryhdy tanssimaan, palaa juurillesi, ole rehellinen itsellesi, yksin et saa mitään merkittävää aikaiseksi…

Totta!

Oli vuoden 2006 kalenterissa paljon muutakin, mutta takerruin tanssiin, koska hammaslääkäriaseman odotusaulassa luin lehteä, jossa vuoden 2006 “Tanssia tähtien kanssa”  voittaja Chrisse toi julki omia näkemyksiään.

On minulla vielä muutama muukin asia mielen päällä, mutta kirjoitan niistä myöhemmin. Yhdestä asiasta olen hyvin surullinen…

Ei kommentteja: