lauantai 17. maaliskuuta 2012

Paltamolainen mies kuoli torstaina Talvivaarassa

talvivaara

Tulevana maanantaina saamme tietää, mitä Talvivaarassa tapahtui 15.3.2012. Onnettomuustutkinnassa selvitetään onnettomuuden kulku, syyt, seuraukset ja pelastustoimet.

Erityisesti selvitetään, onko onnettomuuden aiheuttajina olleiden laitteiden ja rakenteiden suunnittelussa, valmistuksessa, rakentamisessa sekä käytössä otettu riittävästi huomioon turvallisuusvaatimukset, kirjoittaa Kainuun Sanomat lauantaina 17. maaliskuuta 2012.

Paltamolainen, vuonna 1976 syntynyt miestyöntekijä kuoli metallitehtaan ulkopuolelle. Työntekijän yllättävän kuoleman syynä saattaa olla myrkkykaasu, sillä tapahtumapaikalla vainajan läheisyydessä oli ollut kohonneita rikkivetyarvoja.

Pohjois-Suomen alihallintoviranomainen (avi) ryhtyy tutkimaan työnantajan toimia prosessihäiriöiden vuoksi. Työturvallisuus rikos toteutuu silloin, jos työnantaja tai tämän edustaja rikkoo työturvallisuusmääräyksiä tahallaan tai huolimattomuudesta. Sama koskee määräysten valvontaa.

Tarkempia tietoja saamme viikonlopun jälkeen.

Lähteet: Talvivaaran LEHDISTÖTIEDOTE ja Kainuun Sanomat

Ei kommentteja: