perjantai 9. toukokuuta 2008

Uudet Sähköiset Työtavat

Tavat tehdä töitä terveydenhuollossa muuttuvat. Työtavat tehostuvat. Osa muutoksesta johtuu uuden teknologian ja uusien diagnostiikkamenetelmien käyttöönotosta, mutta suurimmat muutokset ovat kulttuurisia. Asiantuntijoita ei enää tarvitse siirtää paikasta toiseen, kun tieto kulkee verkoissa ja työtä nopeuttavia työmenetelmiä otetaan käyttöön.

Pystymme siirtämään ja jakamaan tietoa entistä tehokkaammin paikasta toiseen, hoitamaan asioita ja viestimään aivan eri tavalla kuin mihin olemme tottuneet tähän asti. Telelääketieteen keinoilla siirrämme osaamista ja diagnostiikkapalveluja sinne missä asiakkaat ja potilaat ovat. Aikaisemmin potilaat joutuivat kulkemaan pitkiä matkoja päästäkseen erikoislääkärin tutkittavaksi.

Rannekanavaoireyhtymän tutkimuksiin ei tulevaisuudessa tarvitse jonottaa viikkoja tai kuukusia, kun onnistumme vakuuttamaan terveystaloudesta vastaavat palveluntuottajat, että diagnostiikkapalvelujen hajauttaminen maakuntiin säästää kuntien, työnantajien ja yhteiskunnan varoja ja tuottaa parasta palvelua potilaille. Vaivat havaitaan ajoissa ja korjaaviin toimenpiteisiin ryhdytään viipymättä.

Mediracerilla RKO:n tutkiminen onnistuu 15 - 3o minuutissa ja työn suorittajana voi olla työterveyshoitaja tai sairaanhoitaja. Tutkimusta voi verrata optikolla käyntiin. Tutkimustulokset lähetetään mittausten jälkeen lankoja pitkin Mediracerin asiantuntijalle, joka antaa lausunnon vuorokauden sisällä.

1 kommentti:

Tracy Esau kirjoitti...

blogisi sisältää todella erittäin hyvää tietoa tästä asiasta, olen oikeastaan hyötynyt paljon tästä blogista ja se todella auttoi minua Laajenna minun tietääkseni.
http://www.buyaviagra.net