maanantai 10. maaliskuuta 2008

Kuninkaallista huomiota Mediracerille Leicesterin yliopisollisessa keskussairaalassa | Prinsessa Anne tutustuu käyttöön!

Prinsessa Anna tutustuu Mediracerin käyttöön Britanniassa. Oululainen tutkimuslaite saa kuninkaallista huomiota osakseen Leicesterin yliopistollisessa keskussairaalassa.

Neurofysiologi Veijo Lesosen kehittämä rannekanavayhtymän tutkimukseen tarkoitettu kätevä, kannettava tutkimuslaite on ollut käytössä vuodesta 2006 loppupuolelta lähtien UK:ssa, tällä hetkellä jo useissa NHS:n sairaaloissa.

Leicesterin yliopistillisessa keskussairaalassa on kehitetty innovatiivista diagnostiikkaa ja samalla käynnillä tapahtuvaa leikkaushoitoa One-stop-Clinic -palvelupisteissä (vrt. hammaslääkärissä käyntiin).

Vastaavaa toimintamallia meillä ei liene valmiina Suomessa?

"Innovatiivisten menetelmien kehittämisessä on joskus mentävä merta edemmäs kalaan", kertoo toimitusjohtaja Veijo Lesonen. "Suomalaiset eivät tahdo uskoa ennen kuin muut ovat näyttäneet suuntaa", hän ironisoi.

Suomalaiset keksinnöt voisivat monen terveysalalla toimivan yrityksen mukaan edetä maailman markkinoilla nykyistä vilhakkaammin, jos meillä tutkimuksessa ja hoidossa ennakkoluulottomammin sovellettaisiin potilaiden jonotusaikaoja lyhentäviä, haittaa ja tuskaa nopeammin lievittäviä metodeja.

"Samalla säästyisi myös pitkä penni rahaa, joka kuluuu pidempiin sairasolmiin ja potilaan alentuneeseen toimintakykyyn", laskee Veijo Lesonen.

Prinsessan Anne bekantar sig med Mediracer diagnostik i Leicester

Royal mediracing at University Hospital Leicester, UK



Hi Helge, Princess Anne visiting "CTS One-Stop Clinic" by Blue Sky Orthopaedic (Operating Nurse Malcolm Clarke, Mr Timothy Green and Mr Pankaj Pathak with Mediracer Device, in picture 2778). The patient at the right (see hand and electrodes) is ready for testing with Mediracer.

Prinsessan Anne bekantar sig med Mediracer diagnostik vid Universitetssjukhuset Leicester och deras One-stop-Clinic för diagnostik och operation av karpaltunnelsyndrom.

  1. Patientens hand längst till höger färdig för diagnostik (mediracing)
  2. Läkaren håller den bärbara Mediracer apparaten (batteridriven)
  3. Prinsessan Anne blickar mot patienten med elektroderna färdiga (karpaltunneldiagnositiken kan börja)

Mediracer har utveckalts av neurofysiologen Veijo Lesonen och marknadsförs av Mediracer Oy bl.a. i alla Skandinaviska länder, Storbritannien, Italien, Balticum och så småningom i alla europeiska länder. Företaget jobbar med en globalisering av verksamheten.

Blue Sky Orthopaedic Ltd arose as a direct result of the success of the Carpal Tunnel Service set up in Leicester, UK in 1999.

The service, specializing in Carpal Tunnel Syndrome was an overwhelming success, leading to interest from other centres that wanted to duplicate the service.

The group of clinicians, Malcom Clarke, Chris Kershaw, Tim Green, Martyn Newey and Pankaj Pathak felt they could offer something unique.

A more formal organisation was required and so Blue Sky Orthopaedic was set up in December 2003, to provide surgical and medical services.

  • http://www.blueskyortho.co.uk
Malcolm wrote 9.3.2008: "Have enclosed some photographs of the recent Royal Visit to Syston. Hope you like them best wishes Malcolm."

Helge: Thanks for the Royal mediracing photos and the information about Blue Sky Orthopedic. I've a photograph of the Carpal Tunnel Surgery that will be covered in my next blog posting.

PS: The mediracer is a new carpal tunnel syndrome testing device. For more information see mediracer.com.


Ei kommentteja: