perjantai 4. tammikuuta 2008

Mediuutiset: Pikkukunnat joutuvat kuulusteluun

Mediuutiset: Pikkukunnat joutuvat kuulusteluun: "Paras-hankkeessa perusterveydenhuollon 20 000 hengen väestöpohjan ajatuksena oli saada pienet kunnat tekemään kuntaliitoksia, mutta toisin on käynyt.

Helge: Uudessa kuntarakenteessa 20 000 väestöpohja on myös keskivertoyhteisö yhden Mediracerin hankkimiseksi.

- On ollut yllättävää, että kunnat ovat lähteneet miettimään näitä erilaisia yhteistoimintakuvioita. Itsenäisyys pienelläkin väestöpohjalla on ollut tärkeämpää kuin se, että annetaan sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluiden myötä puolet toiminnasta ja rahoista kunnan ulkopuolelle isäntäkunnalle tai yhteistoiminta-alueelle, ihmettelee Liisa-Maria Voipio-Pulkki Kuntaliitosta.

Helge: Asiakkaiden tarpeista lähtevä toiminta...

Hallintoylilääkäri uskookin, että nykyiset kuntaliitokset ovat vasta alkusoittoa. Uusi kuntaliitosaalto saattaa olla edessä, kun totuus päätösvallan siirtymisestä kirkastuu kunnille.

Helge: Eli nykyinen rakennemuutos on vasta alkua. Miten Ruotsissa?

Toimivaa ei haluta rapauttaa. Yli 250 kuntaa joutuu kevään kuluessa antamaan lisäselvityksiä Paras-lain toteuttamisesta. Valtionvarainministeriö kusuu kuultaviksi kolmetoista kuntaa, joiden suunnitelmissa väestöpohja alittuu.

Helge: Loviisan seutu on yksi näistä.

Yksi kuulusteltavista on Pirkkala, jossa asukkaita on vajaat 16 000. Se ei päässyt sopimukseen Tampereen kanssa perusterveydenhuollon järjestämisestä, vaikka isäntäkuntasopimus oli jo nuijimista vaille valmis."

Helge: Itä-Uudellamaalla muutosta vastustetaan "kielipoliittisista syistä" Lapinjärveltä Ruotsinpyhtäälle. Saapas nähdä, olemmeko kohta kaikki porvoolaisia.


Ei kommentteja: