keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Mediuutiset: MedOne nappasi Peijaksen päivystyksen

Mediuutiset: MedOne nappasi Peijaksen päivystyksen: "Vantaan kaupunki on valinnut ulkoistuspalveluja tarjoavan MedOnen tuottamaan Peijaksen sairaalan perusterveydenhuollon päivystyspalvelut tammikuusta 2008 alkaen.

Peijaksen päivystysyksikkö palvelee kaikkia vantaalaisia vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Palveltava väestöpohja on yöaikaan 235 000 ja päivystyksen käyntimäärät ovat vuositasolla 48 000.

Vantaan terveysjohtaja Timo Aronkytö perustelee ulkoistusta toiminnan laadun kehittämisellä.

- Perusterveydenhuollon päivystykselle valmistui uudet tilat syyskuussa 2007. Uusien tilojen myötä halusimme kehittää toimintaa laadukkaammaksi ja huolehtia entistä paremmin yhteistyöstä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä, Aronkytö sanoo tiedotteessa. Myös raha puhui.

MedOnen toimintamallin avulla päivystyspalveluiden kustannukset alittavat nykytason 800 000 eurolla vuodessa, mikä tarkoittaa noin viidenneksen kustannusleikkauksia.

- MedOnen ensisijaisena tavoitteena on Peijaksen sairaalan perusterveydenhuollon päivystyksen laadun parantaminen, sanoo MedOnen toimitusjohtaja Pertti Karjalainen."

Helge: Miten MedOne suhtautuu rannekanavaoireyhtymä-tutkimuksiin?


Ei kommentteja: